Kaksi vuosikymmentä kyläyhdistystoimintaa
Syksyllä 2000 kaupunginhallitus hyväksyi toimenpide-ehdotuksen koskien Loviisan tonttien myyntikampanjaa, minkä mukaan se esitti Köpbackan ”fd. Småskolan” myymistä yksityiselle, 110.000 markalla. Tämä herätti kyläalueen asukkaat toteamaan, että viimeinen yhteinen kokoontumistila katoaa, ellei asialle tehdä mitään!
Yli 200 allekirjoituksen adressilla vedottiin kaupunkia säästämään koulu kyläläisten olohuoneeksi. Keskusteluissa nousi esiin mm. pitkäaikainen vuokrasopimus ja jopa kiinteistön luovuttaminen, nimellisellä summalla, 19.11.2000 perustetulle yhdistykselle. -Kirjoitettiin historiaa nyt jo kaksi vuosikymmentä jatkuneelle Köpbackan kyläyhdistystoiminnalle.
Ensimmäisen vuosikymmenen aikana yhdistyksen toiminta vähitellen vakiintui. Eri kiinnostusten mukaiset toimikunnat
( koulukiinteistö-, talkoo-, kylien suunnittelu-, lapsi- ja nuoriso, juhla-, kirjallisuus-, historia-, leikekirja-, ja valokuva- ) vastasivat sektoreistaan. Niillä oli myös vetovastuu aktiviteeteissä, hallituksen kantaessa kokonaisvastuun toiminnasta ja sen kehittämisestä. Toiminnan tuloksena mm. syntyi kaksi kyläsuunnitelmaa, rakennettiin leikkipuisto yhteistyössä kaupungin kanssa, ”saatiin pulkkamäki” kunnossapito-oikeuksineen, komistettiin kylämiljöötä kesäkukkalaatikoin, -muutamia mainiten.
Läpi vuosien elinvoimaisina aktiviteetteina ovat säilyneet joulu-/nuuttijuhla, laskiaistapahtuma, vapunvietto, rantaonginta sekä yhteislaulu. Mitä ilmeisimmin jo ensimmäisillä joulumyyjäisillä 3.12.2000 muurattiin yhdistyksemme peruskiveä! -Sanomattakin on selvää, että paljon talkoo- ja yhteistyötä sekä yhteisöllisyyttä vaativat ja tuottavat myyjäiset ja markkinat ovat olleet ja ovat edelleen taloutemme tukipilarit.
Yhdistystaloutemme säällisessä kunnossa oli turvallista lähteä toisen vuosikymmenen haasteita kohti. Kolmentoista vuoden ajan maksoimme tilavuokraa Småskolasta kaupungille. Talkoolaiset tekivät erilaisia kohennus- ja pienempiä korjaustöitä, kaupunki puolestaan maksoi materiaalit.
Vuosien valmistelun jälkeen koitti kiinteistön kauppakirjan teon aika,1.12.2013. Näin toteitui tavoite: Småskola = kyläläisten kylätalo. Kauppasummaa ei toki enää voinut kutsua nimelliseksi!
Yksi asia johti toiseen: omistajuus velvoittaa pitämään huolta kiinteistöstä! Korjausvelkaakin oli peruskorjaamattomaan 130-vuotta vanhaan taloon kertynyt. Toiveet ajanmukaisesta ja toimivasta talosta, mm. juhlakäyttöön, synnyttivät remonttiurakan. Siitäpä ainekset vuosikymmenen lopun moninaisiin talkoisiin, tuloksena peruskorjattu keittiö sekä uusi wc-tila! – Aihetta useampaankin juhlaan olisi 2020-vuodelle riittänyt! – Maaliskuussa tuli kuitenkin pieni virus, Covid-19, ja järjesti uudeksi miltei kaiken, kaikkien harmiksi,…vaiko siunaukseksi? -ainakin talkoomiehet ja -naiset ovat saaneet suuresti ansaitsemaansa taukoa ja lepoa. ( teksti PK-G)
Köpbacka byaförening r.f. – Köpbackan kyläyhdistys perustettiin 19.11.2000. Yhdistyksessä on tällä hetkellä noin 155 jäsentä. Kyläyhdistyksen toiminta-alueeseen kuuluvat Köpbackan lisäksi Haravankylä, Varvi ja Svenäs.
Kyläyhdistys on tullut tunnetuksi kauniista tilkkutäkistä joka ommellaan joka vuonna kevään arpajaisiin.