Köpbackassa aloitettiin kouluopetus 1882 ja ensimmäinen, kyläläisten itse rakentama koulutalo oli valmis 1884. Maria Sandell oli koulun ensimmäinen opettajatar. Yläkoulu saatiin valmiiksi 1913, jossa koulutoimi jatkui aina 1970-luvulle. Koulun lakkauttamisen jälkeen alaluokat siirtyivät Valkom kvarterskolaniin ja luokat 5 ja 6 Loviisan ruotsinkieliseen kansakouluun.
Vuoden 1957 aluejaossa, Loviisaan yhdistymisen jälkeen, jäi osa Haravankylää Pernajan puolelle. Pernajan puolella asuvista Haravankylän lapsista ruotsinkieliset siirtyivät aluksi Sarvilahden kouluun, josta myöhemmin Haddomin kouluun ja suomenkieliset joutuivat siirtymään Valkon koulusta Koskenkylän suomenkieliseen kouluun.
Kiinteistö oli Loviisan kaupungin omistuksessa marraskuuhun vuonna 2013 saakka. Silloin allekirjoitettiin kauppakirja jolla yhdistyksestä tuli koulurakennuksen omistaja.
Koulurakennus on kyläläisten talkoilla rakentama vuonna 1884 ja voidaan vielä tänä päivänä katsoa kylien sydämeksi . Koulutoiminta lakkasi vuonna 1970, kaupat on suljettu ja elämä kyläteiden varsilla on muuttunut.